Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä
Jos kaipaatte inspiraatiota terassielämään niin täältä pesee! Meillä alkaa tilanne pihojen suhteen olla ihan hyvällä mallilla. Isoimmat puutteet ovat etupihan kiveys ja kellarin rappaus, jotka saadaan tänä kesänä toivottavasti tehtyä. Näiden lisäksi toki muutakin pienempää puuhasteltavaa ja nikkaroitavaa vielä riittää. Mutta terassien tilanne edellä mainituista puutteista huolimatta on todella hyvä ja pääsemme nauttimaankin kesästä puuhastelujen ohessa.
Viime kesänä tosiaan saimme tehtyä takapihan jo todella viihtyisäksi ja sinne ison terassialueen miltei valmiiksi. Lisäksi meillä on autokatoksen päällä kattoterassi, johon paistaa aurinko läpi päivän. Etupihalta löytyy myös sisäänkäynnin yhteydestä pieni patio, joka kaipailee jonkinlaista päivitystä, jotta sisäänkäynnistä tulisi mahdollisimman kutsuva.
Ajattelin koota teille muutaman inspiraatiokollaasin tulevaa kesää ajatellen, miten meidän terasseja haluaisin sisustella mahdollisimman mukavaksi.
Kattoterassin lisäkalustus
Kattoterassilla meillä löytyykin jo aurinkotuolit. Mutta aurinkovarjon siirsimme viime kesänä takaterassille ruokapöydän yhteyteen, joten uudelle varjolle meillä on kattoterassille tarvetta. Lisäksi ikuisuushaaveena on Hayn Palissade istuskeluryhmä. Alla olevan kuvan vihreä setti on houkutteleva, mutta luulen meidän päätyvän mustaan näiden osalta. Palissade ei ole halvimmasta päästä enkä tiedä jaksanko odottaa ja säästää näihin vai hankimmeko jonkin edullisemman ryhmän. Istuskeluryhmälle kuitenkin on tarvetta, koska terassi on kooltaan noin 35 neliötä eli melko suuri.

1. *Hay Palissade Lounge tuoli, Stockmann
2. *Hay Flowerpot ruukku, Nordic Nest
3. *Scented Candle, Arket
4. *Granö aurinkovarjo, Nordic Nest
5. *Menu Carrie kannettava valaisin, Stockmann
6. *Evelina Kroon villa viltti, Arket
7. *Hay Palissade tuoli, Stockmann
Saunaterassin piensisustus
Saunarakennus yhdistyy yhtenäisen terassin avulla taloomme saumattomasti. Saunan edustalle sopisi pieni vilvoittelupenkki. Lisäksi pyyhkeille pitäisi hankkia jokin tanko, jonka haluaisin kiinnittää saunan edusterassin kattoon. Näin pyyhkeet saisi heti ripustettua kuivumaan. Vilvoittelupenkin yhteyteen kuuluu mielestäni ehdottomasti ripustaa pullonavaaja, jotta saunajuomat saa vaivattomasti auki. Lisäksi haluaisin saunan katokseen myös ulkolämpömittarin, lämpötilaa on hauska aina seurailla pihahommien ohessa.

1. *Lapuan Kankurit Sade jättipyyhe, Kaurilan Sauna
2. *Iittala Raami kaadin, Stockmann
3. *Lapuan Kankurit Sade saunatyyny, Kaurilan sauna
4. *Iittala Raami juomalasit, Stockmann
5. *Muuto Linear steel penkki, Nordic Nest
6. *Pullonavaaja, Arket
7. *Rento vartaloharja, Stockmann
8. *Blomus Finca lyhty, Stockmann
Nuotiopaikan pehmoiset ja lämpöiset
Nuotiopaikalla meiltä löytyy vanha pihatakka, joka tulisi uusia jossain vaiheessa. Ecofurnin nojatuolit myös toimivat hyvin takan edustalla. Tekstiileillä saisi kivaa kodikkuutta tuotua nuotiopaikalle ja polttopuille tarvitsemme kauniin säilyttimen.

1. *Lucifer pihatakka, Stockmann
2. *Ferm Living Way Outdoor tyyny, Nordic Nest
3. *Julie ruukku, Nordic Nest
4. *Ecofurn Lilli rahi, Stockmann
5. *Korbo bin, Nordic Nest
6. *Verpan Mirror huopa, Nordic Nest
Ruokailu terassilla
Terassin ruokailuryhmään olen kaivannut uusia tabletteja jo koko viime kesän ja ne onkin nyt hankintalistalla ensimmäisenä. Mustaa pöytää vasten sopisi mielestäni parhaiten joko täysin mustat tai sitten tuollaiset luonnonväriset. Kannettavalla ladattavalla valaisimella saisi helposti tuotua lisävaloa illan hämärtyessä. Uusi grilli on myös hankintalistalla, koska vanha on käynyt hieman pieneksi perheen tarpeisiin. Mielestäni ulkonakin voi kattaa pöydän kauniisti ja tykkäisinkin hankkia jonkin pienen persoonallisen astiasetin vain ulkokäyttöä varten. Kalan mallinen kaadin olisi mielestäni myös todella hauska yksityiskohta kattausta piristämässä.

1. *Hay Bao, Nordic Nest
2. *Sabre Paris Teak Dinner aterinsetti, Arket
3. *Stoneware kuppisetti, Arket
4. *Lucifer grilli, Stockmann
5. *Serax lasipullo, Arket
6. *Pols Potten juomalasit, Arket
7. *Juuttitabletit, Arket
Ihanaa kevättä, nautitaan auringosta ja terassikeleistä! Toivottavasti saitte inspiraatiota terassielämään ja lähestyvään kesään!