Olen jo pitkään ihaillut Instagramissa Tuulin storyistä hänen itse tekemiään upeita huonekaluja ja muita puutyötuotoksia. Viime kesänä teimme itse paljon saunatuvan sisätöitä ja tästä jäi paljon ylimääräistä puutavaraa varastoon. Mieleen hiipi ajatus, että haluaisin itsekin aloittaa puutyöt ja sekä hyödyntää ylijäämäpuun fiksusti enkä käyttää sitä vain polttopuuna. Puoliso ei ole yleensä kovin innokas toteuttamaan suunnittelemiani projekteja, joten hän ainakin oli innoissaan, kun sain peruutuspaikan tammikuussa alkaneelle puutyökurssille.
Olin jo ennen kurssipaikan varmistumista tehnyt paperille suunnitelmia, mitä haluaisin kurssilla toteuttaa ja pienimuotoista listaa tarpeista. Listalla oli mm. Ihan kaikkea näistä en ehtinyt tehdä, mutta hyvin paljon ehdin. Eikä kiireessä näitä projekteja saisikaan toteuttaa vaan käyttää valmistamiseen se aika mikä siihen kuluu. Tärkeintä kuitenkin on kaunis ja viimeistelty työnlaatu eikä se kuinka paljon ehtii saada aikaan.
Pieni pöytä parketin jämäpaloista
Pidempi kukkapenkki
Hylly keittiöön
Tarjoilualusta
Hyllyt työhuoneeseen
Penkki toisen parketin jämäpaloista
Pieni pöytä marmorikannella
Jakkara






Vastaavanlaisella tekniikalla on tehty mm. Timberwisen kalusteita, josta sain inspiraation toteutukseen.
Saitte jättää jonkin aikaa sitten Instagramin kautta kysymysboksiin kysymyksiä minun puutöihin liittyen. Tässä tulisi nyt vastauksia niihin.
Missä käyt puutöissä ja mitä kautta löysit kurssin vai onko oma verstas?
Löysin kurssin työväenopiston kautta. Työväenopiston kurssit järjestetään aina yleensä jonkin koulun tiloissa niin kuin tämäkin. Käyn Espoon Keskuksessa ja matkaa tulee minulla noin 20 min per suunta autolla. Oma auto on tässä hommassa kyllä ehdoton, jos meinaa jotain isompaa kalustetta tehdä ja kuljettaa puutavaraa. Keskeneräiset työt saa säilyttää tilojen salliessa paikan päällä.
Ja siis oi, olisikin oma verstas! Toisaalta puutöissä sosiaalisuus on myös kivaa, eikä työ ole yksinpuurtamista. Aina saa joltain apua, jos tulee kysymyksiä mieleen tai tarvitsee enemmän käsiä pitämään jotain osaa paikoillaan. Löytyyhän meiltä kotoa toki työkaluja, mutta on se aivan eri asia mennä johonkin tarkoitusta varten tehtyyn tilaan tekemään näitä töitä, josta löytyy kaikki mahdollinen puutöiden tekemiseen.
Kurssilla oli mahdollista tehdä myös metallitöitä, mutta itse keskityin ainoastaan puutöihin toistaiseksi.
Minkä tasoisia ihmisiä kurssilla on?
Ihan kaikentasoisia, ikäisiä ja miehiä sekä naisia. Meitä oli kolme vasta-alkajaa tässä ryhmässä ja muut olivat jo olleet syksyn kurssilla. Osa on tehnyt pidempään ja osa vähemmän aikaa.
Ja tekemällähän sitä oppii asioita. Sanoisin, että ehdottomasti kannattaa rohkeasti vaan kokeilla, jos jokin harrastus kiinnostaa. Jännitti minuakin mennä kurssille, mutta niihän uudet asiat usein jännittää.






Pitääkö olla aikaisempaa kokemusta puutöistä?
Moni kysyi tätä samaa hieman erilaisin sanakääntein. Voiko puutyöt aloittaa ns. nollista? Ainakin tämä kurssi oli sellainen, ettei tarvinnut olla aikaisempaa kokemusta ja sai aloittaa ihan nollatasolta. Toki auttaa, jos jonkinlaista visuaalista silmää ja suunnittelutaitoa omaa etukäteen. Kukaan ei kurssilla suunnitellut puolestani mitään vaan siellä tein ihan omiin tarpeisiin kalusteita.
Opettaja opasti alkuun laitteiden ja työkalujen kanssa sekä mielellään ottaa kantaa, millaisella tekniikalla mitäkin kannattaa tehdä. Tekemisen eri vaiheissa saa apua.
Kannattaa lukaista kurssikuvaus aina huolella ennen ilmoittautumista, jokin toinen kurssi voi olla sellainen johon vaaditaan jo aikaisempaa kokemusta. Tiedän, että on olemassa ns. kertakäyntejä joissain paikoissa, johon voi mennä satunnaisesti tekemään puutöitä. Näissä ei välttämättä ole silloin opastusta saatavilla vaan ns. avoimet ovet.
Onko sinulla aikaisempaa kokemusta puutöistä?
Koulun käsityötunnilta eli n. 30 vuoden takaa ja sitten olen toiminut puolison apurina saunaa ja terassia rakentaessa. Mutta sähkökäyttöisiä työkaluja varsinaisesti en ollut koskaan ennen käyttänyt. Sirkkelin käyttäminen ensimmäistä kertaa jännitti todella paljon. Ylipäänsä jännitti koko kurssille osallistuminen.




Hyllyn paikaksi olin ajatellut saarekkeen päätyseinää keittiössä.
Mistä hankit puumateriaalit?
Olen käyttänyt meidän saunan rakentamisesta ylijäänyttä puutavaraa. Kukkapenkit on esimerkiksi tehty saunan laudelankusta ja pikkuinen kahvipöytä puolestaan meidän parketin ylijäämästä.
Lisäksi olen hankkinut tammista liimapuulevyä Tokmannilta, samaa tavaraa myy rautakaupat. Eräs kurssikaveri on hankkinut Clas Ohlsonilta tammilevyä.
Sain myös kumppaniksi Slöjd-Detaljer nimisen askartelun verkkokaupan. Täältä tilasin mm. tammiset pyörörimat.
Toria olen myös selannut sillä silmällä, jos sieltä löytyisi sopivaa materiaalia omiin projekteihin. Kaikenlaisen hukkamateriaalin käyttö kiinnostaa kovasti tällä hetkellä.






josta toteutin nämä kaksi jakkaran runkoa.
Punon näihin molempiin runkoihin vielä paperinarusta istuinosat samaan tapaan
kuin esimerkiksi CH24 Wishbone tuolissa on tehty.
Mistä innostus juuri puutöihin?
Tekstin alkuun totesinkin, että Instagram ja Tuulin storyt etenkin ovat toimineet innoittajana. Lisäksi muita innoittavia tekijöitä on ollut tarve erilaisille huonekaluille, design huonekalujen kalleus, rajallinen budjetti, halu tehdä käsillä itse ja hyödyntää hukkamateriaalia. Teimmehän mm. saunatuvan pukuhuoneen ovenkin saunan jämäpaneeleista. Lisäksi puoliso ei ole kovin innokas osallistumaan minun projekteihin, niin on täytynyt opetella itse.
Innostuin puutöiden lisäksi myös kokeilemaan akryylimaalausta ja tein meidän eteiseen ison abstraktin canvastaulun. Puutöiden jälkeen olisi ihan kokeilla jotain muutakin, kuvataidetta, keramiikkaa, lasimosaiikkia, mielikuvitus on vaan rajana. Ehkä kokeilen jossain vaiheessa myös maton kudontaa, kuka tietää.








Mietin vielä näiden käsittelemistä joko mustalla kuullotteella tai sitten niin, että ne jäävät mahdollisimman alkuperäisen väriseksi.
Minkälainen kiinnitys kukkapenkissä on?
Kansi on jaloissa puutapeilla kiinni ja olen käyttänyt ihan perus Erikeeper puuliimaa kiinnitykseen. Eli puutapeille porataan reiät, lisätään liimaa, yhdistetään ja puristimilla puristetaan tiiviiksi ja annetaan liiman kuivua vähintään tunti, mielellään enemmän.
Kuinka olet noin aikaansaava?
Innostus tekemiseen varmasti auttaa asiaa. Pää pursuaa aina toteutettavia ideoita. Sitten yritän miettiä, minkä haluaisin toteuttaa ensin, minkä seuraavaksi jne. Puutöihin on varattu tiistaisin aina 2-3h aikaa, riippuu vähän miten ehdin aina paikalle. Kyllähän tuossa ajassa ehtii jo kaikenlaista. Kertoja on yhteensä 10, niin väkisinkin tuossa ajassa jotain saa valmiiksi.
En ota mitään stressiä tai aikataulupainetta tästä, kyse on kuitenkin harrastuksesta jonka pitäisi olla palauttavaa mukavaa tekemistä eikä raatamista. Puutöissä pitää keskittyä siihen tekemiseen ja siinä saa ihanasti ajatukset pois kaikista muista arjen stressaavista asioista, joten koen tuon harrastuksen erittäin palauttavana omana aikana.