Vuoden alku on hyvää aikaa kaikenlaiselle unelmoinnille ja suunnitelmien teolle. Ajattelin aloittaa alkuvuoden kevyesti listailemalla blogin puolelle sisustushaaveet vuodelle 2023.
En ole kova shoppailija, enkä tee juurikaan heräteostoksia. Olen tehnyt jo pitkään listaa tarpeista ja samalla myös haaveista. Onkin hyvä erottaa haaveet ja oikeat tarpeet toisistaan. Tarvelistalle listaan asioita yleisemmällä tasolla, kuten uusi sänky tai vaikkapa matto ruokapöydän alle. Haavelistalla asiat ovat yleensä jo konkreettisemmalla tasolla mietittynä tuotemerkkiä myöten, kuten vaikkapa Artekin jakkaroita.
Olen selkeästi listaihminen ja rakastan listata vähän kaikkea todo listasta lähtien. Käyn tarve ja haavelistaa läpi useamman kerran vuodessa. Joskus listalta poistuu jokin haave, jos se ei enää tunnu relevantilta. Joskus joku tarve on listalla jopa kolmekin vuotta ennen kuin se oikeasti hankitaan meille tai löydän mieltymysten mukaisen tuotteen. Olen siis hyvin harkitseva ja pyrin viimeiseen asti siihen, ettei meille hankita mitään turhaa. Välillä tässä onnistun ja välillä myös epäonnistun.
Yritän löytää sisustushaaveita usein myös käytettynä. Mutta vuoden lopulla tuli hieman takapakkia tähän innostukseen, kun haksahdin ensimmäistä kertaa ikinä Tori-huijauksen uhriksi. Tein asiasta rikosilmoituksen ja odotellaan, miten siinä lopulta tulee käymään. Kerron tästä tapauksesta ehkä sitten lisää myös Instagram tilini puolella, joten otahan sekin kanava seurantaan.
Tässä sisustushaaveet vuodelle 2023.


Uusi sänky
Olemme uuden sängyn tarpeessa. Vanha sänky on jo kymmenisen vuotta vanha ja epäilen selkävaivojeni osaltaan myös johtuvan huonosta sängystä. Sen oikean etsiminen vain tuntuu niin kovin vaikealta. Saati, että pääsisimme joskus huonekalukaupoille miehen kanssa kaksin. Toivoisin kuitenkin, että vuosi 2023 olisi uuden sängyn hankinnalle vihdoin ajankohtainen. Tämä menee ehdottomasti sinne tarvekategoriaan.

Oikealla ylhäältä alas: &Tradition Flowerpot, Flos Belhop, Hay Pao, Panthella Portable V2
Valaisimia
Haavelistalla on useampikin ihana valaisin, josta unelmoin. Valaisimet ovat sisustuksen ihania yksityiskohtia ja niillä saa kaunista tunnelmaa luotua eri tiloihin.
Ehkä isoin valaisinhaave olisi saada olohuoneeseen Atollo Oluce keskikokoisena ja opaalilasilla. Woodio aikoinaan kävi kuvaamassa meillä materiaalia mainosfilmiään varten ja he stailasivat olohuoneeseen juuri tämän Atollon Olucen enkä ole sen jälkeen päässyt kyseisestä valaisimesta yli. Se näytti niin ihanalta meidän tv-tasolla! Käy kurkkaamassa video täältä.
Vitran Akari jalkalamppu on toinen isompi valaisinhaave. Meillä on olohuoneessa saman sarjan kattovalaisin ja jalkalamppu sopisi sille hyvin kaveriksi. Tämän paikka voisi hyvin olla milloin työhuoneessa ja milloin taas olohuoneessa.
Kolmas pitkään listalla roikkunut valaisinhaave on Santa & Colen Cestita. Tässä valaisimessa on mielestäni ihanaa japanilaishenkeä ja se on klassikko jo vuodelta 1962. Valaisinta kuvaillaankin japanilaisia lyhtyjä muistuttavaksi. Sopisi meillä moneen tilaan, niin parvelle kuin saunatuvallekin.
Edellä mainittujen lisäksi haaveilen ladattavasta pienemmästä valaisimesta. Ladattavan valaisimen etu on siinä, että sen paikka ei ole riippuvainen sähköpistokkeen paikasta. Valkoinen Mini Panthella tai Flosin Belhop sopisi esimerkiksi meidän tammiseen avohyllyyn luomaan tunnelmaa. Tuosta Santa Colen valaisimestakin löytyy muuten ladattava versio.
Valaisimista olen myös aikaisemmin haaveillut, voit lukeä täältä lisää. Ainoa sama valaisin listalla on ollut Vitran Akari, joten kannattaa todellakin pitää listaa niistä haaveista, haaveet kun saattaa muuttua ajansaatossa.

Artek jakkarat
Meiltä löytyy jo ennestään Artekin jakkaroita 2 kpl. Nämä pienet kätevät jakkarat ovat mielestäni niin monikäyttöisiä, joten haluaisin hamstrata niitä enemmänkin. Kyseessä on mielestäni myös todellinen ajaton klassikko, joka sopii kotiin kuin kotiin.
Meillä jakkaroita käytetään sivupöytänä, sohvapöytänä, varatuolina, kukkapöytänä. Tuolit sopii niin lastenhuoneeseen, ruokapöydän ääreen, saunatuvalle, eteiseen, olohuoneeseen, keittiöönkin. Etenkin juhlissa istumapaikkoja on aina liian vähän eikä meillä ruokapöydän ympärillekään vakiona ole kuin kuusi tuolia, joten jakkaroilla saa lisäpaikkoja taiottua helposti lisää.
Meidän jakkarat on hankittu uutena, mutta haaveilen löytäväni näitä myös second handina. Käytetyistä jakkaroista kuitenkin pyydetään mielestäni verrattain aika isojakin summia. Olenkin hyödyntänyt mahdollisia alennuskoodeja omiin hankintoihin.
Haavelistalla on hankkia mm. Zebra kankaalla päällystetty jakkara, Johanna Gullichsenin kankaalla päällystetty jakkara, jokin värikäs villikortti ja eri värisillä istuinosilla olevia jakkaroita. Tykkään itse enemmän nelijalkaisesta versiosta. Se on myös hieman tukevamman oloinen omaan makuuni kuin kolmijalkainen.
Jakkaroihin myydään myös ihania istuintyynyjä, joka on myös hyvä vaihtoehto verhoillulle jakkaralle. Istuintyynyllä saadaan jakkaran istuinmukavuutta lisättyä ja helposti muunneltua klassikon ulkonäköä.



DIY projektit
Meillä jäi saunan rakentamisesta puutavaraa jonkin verran yli joten tämä ylijäämä olisi mahtavaa saada hyötykäyttöön eikä pelkästään polttopuuksi. Lisäksi meiltä löytyy useampi paketti tammiparkettia. Ilmoittauduin loppuvuonna jonoon puutyökurssille ja onnistuin saamaan peruutuspaikan. Olen listaillut muutamia juttuja, joita haluaisin tehdä kurssilla tai sitten kesällä omalla pihalla miehen avustuksella. Kurssia on nyt julkaisuhetkellä pari kertaa takana ja aloitin työstämään parketin jämäpaloista kahvipöytää.
Haaveissa olisi ainakin tehdä seuraavat diy kalusteet:
- Pitkä penkki/taso esim. kukkapöydäksi
- Jakkara tai pienempi kukkapöytä
- Sivupöytä parketista
- Pöytä marmorikannella
- Hylly keittiöön


Televisioon saa myös vaihtuvaa taidetta
Taidetta
Meillä on jonkin verran taidetta kotona ja haluaisin ainakin pari isompaa taulua vielä hankkia. Mutta tämäkin tapahtuu ajan kanssa ja sen oikean osuessa kohdalle Olenkin kahlannut taidelainaamojen sivuja ahkerasti aika ajoin. Taidelainaamot onkin hyvä tapa hankkia jokin arvokkaampikin teos, kun sitä maksetaan kuukausittain. Myös jos tulee toisiin aatoksiin teoksen kanssa, niin se on helppo palauttaa lainaamoon takaisin. Yleensä n. 600 € ja sen alle arvoisten teosten kuukausihinta on 20-30 € kieppeillä.
Alakerran aulassa olisi muutamia paikkoja isommalle teokselle. Teos voisi olla grafiikkaa tai maalaus. Abstraktit kiinnostaa enemmän kuin esittävät. Arni Aromaalta meillä on yksi keramiikkateos ja kauniita keramiikkateoksia olisi kiva löytää lisää.
Julisteille en juurikaan lämpeä, mutta niillä saisi nopeasti ja edullisesti ilmettä muutettua. Eteisen aulatila on ollut muutosta lähtien hieman keskeneräisen oloinen, joten olisi ihana saada tätä tilaa 2023 kodikkaampaan suuntaan sisustettua. Ostinkin ison canvas pohjan, johon ajattelin itse taiteilla jotakin. Saa nähdä, onko lopputulos katseenkestävä.